Kulutuselektroniikan kuten puhelinten tai tietokoneiden valmistukseen käytettävistä raaka-aineista yllättävän ylivoimainen ykkönen on vesi. Esimerkiksi jokaisen uuden tietokoneen valmistuksen vaiheissa käytetään tuhansia litroja makeaa, juomakelpoista vettä. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvä alueellinen kuivuus, vesipula ja vesivarojen pilaantuminen ovat aikamme kriittisimpiä kysymyksiä, joten aihetta on hyödyllistä tarkastella.

Mitä “vesijalanjälki” tarkoittaa ja miten sitä mitataan?

Kun puhutaan elektroniikkateollisuuden käyttämästä vedestä, on tärkeää ymmärtää erilaiset mittaustavat. Sininen vedenkulutus (litrat/m³) on kirjaimellinen määrä makeaa vettä, joka ei palaudu samaan aikaan ja paikkaan käyttökelpoisena (haihtuu, sitoutuu tuotteeseen tai ohjautuu muualle). Kun rajauksena on tiukasti vain kulutettu vesi (ja esimerkiksi voimaloiden turbiini- ja jäähdytysvedet jätetään pois), luvut asettuvat usein tuhansiin litroihin per laite. Kun taas lasketaan laajasti eri raaka-aineet  kuten puolijohteet, näytöt, metallit, alumiini ja näiden energiaketjut, päädytään helposti kymmeniin tai satoihin tuhansiin litroihin. 

AWARE (Available WAter REmaining) puolestaan on vesiniukkuuden painotettu vaikutus. Se kuvaa, missä vesi on kriittistä, ei suoraan kulutettujen litrojen määrää. Laadullinen johtopäätös on silti sama: suurin osa vedestä sitoutuu uusien tuotteiden valmistukseen, ei käytön aikana.

Katsotaan esimerkkiä: Lenovo on raportoinut yksityiskohtaisesti ThinkCentre X1 työasemansa valmistuksessa kuluttamansa veden vuonna 2015.

‍

Elektroniikassa enite vettä kuluu lähes aina ylävirrassa: puolijohteissa, näyttöpaneeleissa, metallien ja alumiinin tuotannossa sekä näitä valmistavien tehtaiden sähköntuotannossa. Siksi kokonaisvedenkulutus riippuu paljon siitä, mitä lasketaan mukaan. Johtopäätös ei kuitenkaan muutu mittaustavan mukaan: suurin osa vedestä kuluu valmistuksen, ei käytön aikana.
‍

Kunnostettu elektroniikka on ylivertainen vedenkulutuksen suhteen. 

Kunnostettua elektroniikan kohdalla tarina on täysin toinen. Koska suurin osa vedenkulutuksesta tapahtuu laitteen valmistuksen yhteydessä neitseellisiä luonnonvaroja käyttäen, kierrätetty ja huollettu elektroniikka välttää nämä vaiheet täysin. Testaus, puhdistus, datan poisto, tai yksittäisten rikkinäisten osien vaihdot ja laadunvarmistus kuluttavat vettä marginaalisesti verrattuna kokonaan uuden laitteen valmistukseen. 

Vaihtolaitteiden tarjonta kriittistä kunnostuksen - ja vedensäästön - kannalta.

Jokaisen uuden laitteen valmistaminen käynnistää uudelleen ketjun, joissa puolijohteiden ja näyttöjen valmistamiseen ja eri metallien käsittelyyn kulutetaan massiivinen määrä vettä. Kunnostetun elektroniikan prosessi taas ohittaa suurimman osan näistä vaiheista, joten sen vesijalanjälki on murto-osa uusiin verrattuna. 

Kunnostetun elektroniikan tarjonta on suoraan riippuvainen edellisiltä käyttäjiltä palautuvista vaihtolaitteista. Ilman sisään tulevia vanhoja laitteita ei synny kunnostettavaa tarjontaa, ja ilman tarjontaa jää ainoaksi vaihtoehdoksi ostaa uutta, ja kuluttaa siten monituhatkertaisen määrä puhdasta vettä. Toisin sanoen, jokainen laatikkoon unohtunut laite pakottaa jossain toisaalla liikkeelle neitseellisen valmistuksen ja sen mukana vesivirrat, jotka näkyvät taulukossamme eri tavoin mitattuina. 

Kirjoitin aiemmin yksinkertaisen kaavan kierrätysasteen kasvattamiseen. Kun sovellamme sitä järjestelmällisesti, hyvät aikomukset muuttuvat todellisiksi säästetyiksi vesilitroiksi, jotka jäävät käyttämättä.

‍